Tämä kakku tuli lyhyellä varoajalla tehtyä pienen pojan juhliin. Kuva ehti kuivahtaa päivän verran ja täyttämisen ja koristelun suoritin samana päivänä. Kuten kuvasta myös huomaa, mustat ääriviivat autossa eivät saaneet rauhassa kuivahtaa, joten värien leviämistä on havaittavissa. Maalaus tehty marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta tehdylle levylle pastaväreillä, vihreä alue tomuväreillä.

 

Ajatuksena kakun koristelussa oli salaman ulosajo, joten ruskea raita ylhäällä kuvastaa tietä ja salama on vihreän nurmen peittämällä alueella.

Pohjan ohjeen löydät täältä.

Kostutukseen 3 dl laimeaa omenamehua

Täytteenä mariannen makuinen täyte ja vadelmat:

1½ prk    Flora vanillaa vaahdotettuna
1 dl         maitorahkaa
100 g      maustamatonta tuorejuustoa
1 dl         mariannerouhetta
1/4 dl      tomusokeria
50 g        tummaa suklaata sulatettuna
 
½ l         pakastevadelmia
 
Vatkaa flora vanilla vaahdoksi, lisää joukkoon muut aineet. Tumma suklaa kovettaa täytteen niin, ettei siihen tarvitse liivatetta. Laita vadelmat väliin ja päälle mariannerahka/-mousse.
Itselläni löytyi jääkaapista avattuna sekä maitorahka, että tuorejuusto. Täytteen voi hyvin tehdä myös pelkästään rahkalla, jolloin ainemäärä on 2 dl eli 1 prk maitorahkaa.
 
Koristelu:
 
2 prk     Flora vispiä
              lakritsimattoja
 
 
Reunakoristeluun tuli toive 4-vuotiaalta pojaltani. Tämän ohjeen mukaan toteutin reunan koristelun. On tainnut jälkikasvu katsella kakkukuvia netistä kanssani...