Äitienpäivänä sain syödä mansikka-persikkakakkua, jonka leipomisesta vastasi lapseni lähes tulkoon kokonaan. Vain täyttämisessä ja vuoan rasvauksessa olin itse apuna.
 
Lopputulos oli erittäin hyvä, maku kohdillaan ja kakku hävisikin parempiin suihin hyvin pian.
 
Pohja:
2 munaa
½ dl sokeria
½ dl gluteenitonta jauhoseosta
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina voideltuun ja gluteenittomilla korppujauhoilla jauhotettuun vuokaan.
Paista 150 astetta, n. 30 min.
 
Täyte: (yhteen väliin)
2 dl kermaa
maun mukaan mansikkasurvosta (n. 2-3 dl)
1½ liivatelehteä
tilkka kiehuvaa vettä
n. ½ dl tomusokeria (laita varoen, maistele ja lisää)
2 tl vaniljasokeria
3 persikanpuolikasta pilkottuna
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma, lisää joukkoon mansikkasurvos ja sokerit. Kun liivatelehdet ovat lionneen n. 5 min kylmässä vedessä, sulata ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita vatkaimella vaahdon joukkoon. Kostuta kakkupohja, levitä pilkotut persikat pohjalle ja levitä mansikkatäyte.
 
Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli, paistovuokaan täytettynä.
 
Kostutukseen:
Appelsiinilimsaa (n. 2-3 dl)
 
Koristelu:
2 dl kermaa
ja muuten mielikuvitus rajana...